Panimoravintola Huvila

Panimoravintola Huvila tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä Savonlinnan keskustassa, Saimaan rannalla.
Vuonna 1912 rakennettu arvopuutalo huokuu rauhaa ja tyylikkyyttä. Ruokalista elää vuodenaikojen mukaan tarjoten aina tuoretta ja ajankohtaista herkuteltavaa. Paikallisen sadon käyttö kaikissa sen muodoissa on ravintolalle tyypillistä.

Bed and Breakfast, kesäisin live-musiikkia, palkittuja oman panimon oluita ja laatuviinejä. 
Huvilan ruoka valmistetaan läheltä tuotetuista raaka-aineista.

Huvila on avoinna kesä-elokuussa, muina aikoina tilauksesta. 

Huvilan keittiön peruslinjauksiin kuuluvat läheltä, tuoretta ja casual dining.
Meillä on ilo ja oikeus käyttää lähialueen kasviksia, kaloja, lihoja sekä metsän antimia marjoja ja sieniä.
Olut ja oluen valmistusraaka-aineet ovat myös luonnollinen osa Huvilan raaka-ainemaailmaa.
Modernissa panimoravintolassa, jossa olut on pöydässä vakioasetuksena ei myöskään kavahdeta erinomaisia ja huolella valittuja viinejä. 
Panimoravintola Huvilan esikuvana on ollut brittiläinen pintahiivapanimokoulukunta. Toki mukaan mahtuu myös keskieurooppalaistyylisiä  Ale-makuja.  Hanasta löytyy seitsemän WaahtoBreweryn tuotetta: kuusi olutta ja yksi siideri.
Oluet ja siideri pannaan ja tarjoillaan omassa ravintolassa. Lähijuomaa parhaimmillaan!

Huvilan terassilla, valoisassa kesäillassa voi myös kuulla ajankohtaisimmat ja kiinnostavimmat kotimaiset artistit ja bändit.
Pitkän päivän päätteeksi vuoteen löytää Huvilan yläkerrasta. Kyse ei ole suuresta hotellikompleksista, vaan kahdesta kodikkaasta Bed & Breakfast-huoneesta panimon yläpuolella. Huoneet ovat varattavissa ympäri vuoden.

Panimoklubin 2018 keikat julkaistaan keväällä 2018.

Huvila avoinna tilauksesta ympäri vuoden.

Panimoravintola Huvila
Puistokatu 4
57100 Savonlinna
tel 358 15 555 0 555

info@panimoravintolahuvila.fi

www.panimoravintolahuvila.fi
www.waahtobrewery.fi